Etusivulle Ohje Haku Sähköposti
Tammikuu
Helmikuu
Maaliskuu
Huhtikuu
Toukokuu
Kesäkuu
Heinäkuu
Elokuu
Syyskuu
Lokakuu
Marraskuu
Joulukuu
. . . Arkisto

Sivuston info
W E B L A S K U R I

 

Laskurit: 21.1.2000 lähtien.

UUTISET

 

 

 

 

 

 

 

Toukokuun uutiset:

 

29. toukokuuta:  Tiina Karjalainen ja Paula Kilkkilä Gepardeille
 

Seura on saanut kaksi naiskeilaajaa Heinolasta.

Tiina Karjalainen oli keilannut viimeksi 4 vuotta sitten ja oli mukana kuurojen naisten maajoukkueessa Saksaa vastaan. Karjalainen lopetti keilailun käden vamman vuoksi ja on nyt parannut.

 

Paula Kilkkilä on myös aikaisemmin keilannut ja edustanut keilaseura Launetta vuonna 1997. Kilkkilä lopetti vuonna 1998 ja keskittyi opiskeluun.

 

Gepardien joukkueessa on yhteensä 20 rekisteröityä keilaajaa ja 3 kannattajajäsentä.

29. toukokuuta:  Lahti osallistuu kaupunkiturnaukseen kahdella joukkueella

 

Kuurojen kaupunkiturnaukseen Lahti osallistuu kahdella joukkueella. Lahden ykkösjoukkue pelaa ykkössarjassa ja kakkosjoukkue kakkossarjassa.

Ykkössarjassa säännöt ovat muuttuneet: arjassa pelataan ensi kaudella 8 joukkuetta. Viime kaudella mukana oli 6.

 

Ensi kaudella kaupunkiturnaukseen osallistuu 16 joukkuetta!

26. toukokuuta:  Alander ja Virolainen johtavat EM-karsinnassa

 

Keilailun EM-karsinta käynnistyi viime lauantaina Itä-Suomessa Imatralla 21.5.2005.

 

Mukana oli 37 keilaajaa (25 miehet ja 12 naiset).

Miesten karsinnassa Anssi Alander heitti loistavasti 6 sarjassa 1253 pistettä. Lahtelainen Tero Suominen oli viides 1136 pisteellä.

 

Naisten kilpailussa Krystyna Virolainen oli paras. Lopputulos 1029 pistettä.

 

1/6 osan jälkeen tilanne.

16. toukokuuta:  Gepardien virallinen kotisivu julkistettu!

 

Lahden Kuurot Urheilijat ry:n alajaosto Gepardien kotisivu on valmis. Osoite on: http://www.gepardit.com .

16. toukokuuta:  Ojantausta voitti maratonmestaruuskilpailussa

 

Helsingissä Tapanilan keilahallissa heitettiin keilailun maratonmestaruuskilpailut 21 sarjaa.

Mukana oli 18 keilaajaa. Lopputulokset löydät tästä.

9. toukokuuta:  Torpedokselle jo 5. peräkkäinen mestaruus

 

Keilailun valtakunnallinen kuurojen mestaruussarja heitettiin Lahdessa 7.5. mikä oli viimeinen kierros ja loppuottelu.

 

Torpedos voitti 3.kierroksessa 8 ottelussa 7 kertaa ja pääsi suoraan turvallisesti loppuotteluun.

 

Reippaalla on hyvä päivä mestaruussarjassa. Se nousi neljänneltä sijalta kolmanneksi ja pääsi finaaliin.

Reipas kohtasi Tampereen KU:n välierässä  missä Tamperelaiset olivat parempia ensimmäisen sarjan jälkeen, eroa Reippaaseen 21 pistettä.

Viimeisessä sarjassa Reipas oli ylivoimainen ja lopputuloksena Reipas pääsi loppuotteluun vain 2 pisteen erolla Tampereeseen!

 

Loppuottelussa Lahtelaiset joukkueet kohtasivat toisensa: Torpedos - Reipas. Reipas voitti ensimmäisessä sarjassa Torpedoksen 47 pisteellä. Viimeinen sarja oli kova taistelu,  missä Jani Toivanen jätti pelin väliin ja vaihtomies Jani Antikainen orvasi Toivasen paikan. Antikainen heitti sarjan alussa hienosti 4 kaatoa peräkkäin. Reipas epäonnistui  niukasti omassa pelissään.

Torpedos vei mestaruuden 16 pisteen erolla!

Torpedoksen joukkueessa pelasivat: Jani Toivanen, Tero Suominen, Heli Pylkkänen ja Jani Antikainen.

 

Reippaan joukkueessa, joka sai hopea mitalin pelasivat Kari Ahola, Kirsti Niemelä, Maarit Suominen ja Laura Väisänen.

 

Torpedokselle tuli jo puhtaasti 5 peräkkäinen  mestaruus. Tämä kausi oli Torpedokselle ja Reippaalle viimeinen mestaruussarjassa, sillä ensi kaudella Lahtelaisten uusi keilaseura Gepardit pelaa Torpedoksen ja Reippaan paikalla mestaruussarjassa.

 

Päivän paras pelaaja oli Heli Pylkkänen ja toisena oli Reippaan Laura Väisänen.

 

Kauden 2004-2005 henkilökohtaisesti paras oli Jarmo Järventausta. Torpedoksen Heli Pylkkänen oli toinen ja Tero Suominen kolmas.

9. toukokuuta:  Gepardit kahdella joukkueella mestaruussarjaan

 

Lahden Kuurot Urheilijat ry on päättänyt osallistua ensi kaudella kahdella Gepardien joukkueella  kuurojen mestaruussarjaan.

 

Ensi kaudella mestaruussarjassa pelataan 5:llä tai 6:lla joukkueella. Uusi seura tulee myös Kuopiosta nimellä Kolaus. Turun Valpas ei todennäköisesti osallistu mestaruussarjaan laisinkaan.

9. toukokuuta:  Kaupunkiturnauksessa Lahti toiseksi, Hämeenlinna nousi ykkössarjaan

 

Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry:n keilajaosto järjesti keilailun kaupunkiturnauksen finaalit ja karsinnat Lahden keilahallissa äitienpäivänä 8.5.

 

Ykkössarjan välierässä Lahti kohtasi Espoon. Lahti vei puhtaasti voitton 6-0 ja pääsi suoraan loppuotteluun.

Toisena joukkueet Turku - Tampere. Tampere voitti Turun myös puhtaasti 6-0.

 

Pronssiottelussa Turku - Espoo. Turku voitti ensimmäisessä sarjassa, mutta toisen sarjan jälkeen Espoo voitti ja yhteispisteet ratkaisivat Espoon paremmaksi. Espoo sai historian ensimmäistä kertaa pronssin!

 

Loppuottelussa Lahti sai tutun vastustajan, Tampereen.

Lahti ja Tampere ovat pelannut melkein jokaisena vuotena loppuottelussa. Lahdella sujui huonosti avausottelussa ja Tampere olikin parempi yli 100 pistettä. Seuraavassa sarjassa Lahden joukkue teki pieni muutoksen pelaajien kesken. Jani Toivanen jätti pelin väliin ja Heli Pylkkänen paikkasi Lahden joukkuetta. Lahti voitti toisessa sarjassa muttei yhteispistein yltänyt kultaan vaan sijoittui hopealle.

 

Lahti on voittanut 2 kertaa mestaruuden, viimeksi vuosina 2002-2003 ja 2003-2004. Hopealle on sijoituttu kaksi kertaa vuosina 2001-2002 ja 2004-2005.

 

Lahden joukkueessa pelasivat Toivasen ja Pylkkäsen lisäksi Tero Suominen ja Laura Väisänen.

 

Kakkossarjan karsinnassa voittaja joukkue nousee ykkössarjaan kaudelle 2005-2006.

Ykkössarjassa pelaava Vantaa sai vastustajakseen Kuusankosken. Kuusankoski voitti Vantaan 4-2.

Hämeenlinna voitti Jyväskylän 6-0.

 

Loppuottelussa Kuusankoski voitti yllätyksenä yhden sarjan jälkeen, mutta toisessa sarjassa Hämeenlinna ei suostunut antamaan Kuusankoskelle mahdollisuuksia.

Hämeenlinna nousi ykkössarjaan kaudelle 2005-2006 voitoin 4-2.

ETUSIVU     |     ARKISTO    |     TUE SEURAN TOIMINTAAN!     |     YHTEYSTIEDOT
Copyright (c) 2000-2005 Lahden Kuurot Urheilijat ry. Jani Toivanen