Perustaminen
Puheenjohtajat
Varapuheenjohtajat
Sihteerit
Talouden vastaavat
Jäsenkirjurit
Urheilutoiminta
Kansainvälinen kilpailua
Historiat 1934 ->
Henkilökuvat
 
HISTORIA

Lahden Kuurot Urheilijat ry on perustettu syyskuun 9. päivä vuonna 1934.

 

Ennen seuran perustamista Lahden kuurot olivat toimineet Kymenlaakson Urheiluseuran Tähden alaosastona lähes 8 vuotta. Lahtelaiset erosivat Tähden jäsenyydestä haluten perustaa oman urheiluseuran Lahteen. Se hyväskyttiin Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry:n alaiseksi seuraksi syyskuun 17 päivänä 1934 ja se rekisteröitiin vuonna 1936.

Perustavassa kokouksessa oli mukana ainakin 32 henkilöä Lahdesta ja ympäristöstä.

 

Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli Kauko Mäkelä vuoden 1934-1937 aste eli 3,5 vuotta.

Varapuheenjohtaja Lempi Rantala-Isotupa jatkoi puoli vuotta vuoden loppuun.

Heidän jälkeensä olivat toiminneet puheenjohtajina:

  1. Kauko Mäkelä (1934-1937)

  2. Urho Nurminen (1938-1939, 1943, 1950-1953)

  3. Huvi Mattila (1940-1942, 1946, 1961-1964)

  4. Kosti Remmi (1944-1945)

  5. Veikko Koskinen (1947-1949, 1954-1956)

  6. Reino Sulkanen (1957-1960, 1965-1968, 1970-1971)

  7. Kalevi Paajanen (1969)

  8. Pauli Leikas (1972)

  9. Aimo Suojala (1973-1979, 1989)

  10. Reijo Matilainen (1980-1988)

  11. Anneli Paavola Lukkarinen (1990)

  12. Ismo Ahtiainen (1991-1994)

  13. Juho Strandén (1995)

  14. Timo Jaakkola (1996-1999)

  15. Jani Toivanen (2000-2006)

  16. Tero Suominen (2007->

 

Ensimmäinen varapuheenjohtaja oli Lauri Vainola 1 vuotta, ja se jälkeen oli toiminnet:

  1. 1.Lauri Vainola (1934)
  2. 2.Kosti Remmi (1935, 1938-1939, 1955-1956 ja 1958)
  3. 3.Urho Nurminen (1936, 1942, 1944-1945, 1948-1949 ja 1963-1964)
  4. 4.Lempi Rantala Isotupa (1937)
  5. 5.Veikko Koskinen (1940-1941, 1957 ja 1960)
  6. 6.Antti Ojala (1943 ja 1950)
  7. 7.Pauli Leikas (1946-1947)
  8. 8.Vappu Laitinen Nurminen (1951)
  9. 9.Huvi Mattila (1952-1953 ja 1965-1966)
  10. 10.Reino Sulkanen (1954, 1961-1962 ja 1982-1983)
  11. 11.Teuvo Lillunen (1959 ja 1989)
  12. 12.Tauno Tiirikka (1967-1971, 1973-1975 ja 1984)
  13. 13.Aimo Suojala (1972)
  14. 14.Osmo Simppala (1976-1977)
  15. 15.Eelis Viberg (1978-1979)
  16. 16.Hannu Suuronen (1980-1981)
  17. 17.Aulis Salonpää (1985)
  18. 18.Timo Silvennoinen (1986-1988)
  19. 19.Ismo Ahtiainen (1990)
  20. 20.Anneli Paavola Lukkarinen (1991-1992)
  21. 21.Tero Suominen (1993-1994)
  22. Veijo Bräyschy (1995-1996)
  23. 23.Jani Toivanen (1997-1999)
  24. 24.Timo Jaakkola (2000)
  25. 25.Teuvo Savén (2001-2002)
  26. 26.Kari Ahola (2003-2006)
  27. Veli-Matti Rantanen (2007->

 

Ensimmäinen sihteeri oli Otto Heiskanen 2 vuotta, ja se jälkeen oli toiminnet sihteerinä:

  1. Otto Heiskanen (1934-1935)

  2. Irja Peltola Remmi (1936-1938)

  3. Vappu Laitinen Nurminen (1939)

  4. Lempi Rantala-Isotupa (1940-1941, 1946)

  5. Aino Pöllänen Koskinen (1942-1945, 1947-1949)

  6. Veikko Koskinen (1950-1953, 1963-1964, 1972-1976)

  7. Eukari Happonen (1954-1957, 1959-1960)

  8. Teuvo Lillunen (1958, 1961, 1986-1987, 1990-1991)

  9. Reino Sulkanen (1962)

  10. Aimo Suojala (1965, 1988)

  11. Kalevi Paajanen (1966-1968)

  12. Terttu Olkkola (1969-1971)

  13. Hannu Suuronen (1977)

  14. Reijo Matilainen (1978-1979, 1989)

  15. Sirpa Pärnänen Matilainen (1980-1981, 1983-1985)

  16. Aulis Salonpää (1982)

  17. Tero Suominen (1992, 1995-2006)

  18. Juho Strandén (1993-1994, 2007)

 

Ensimmäinen rahastonhoitaja oli Lempi Ranta-Isotupa 3 vuotta, sen jälkeen rahastonhoitajina toimineet ovat:

  1. 1.Lempi Rantala (1934-1936)
  2. 2.Urho Nurminen (1937)
  3. 3.Kustaa Leppänen (1938-1939 ja 1941-1945)
  4. 4.Vappu Laitinen Nurminen (1940)
  5. 5.Kosti Remmi (1946 ja 1955-1956)
  6. 6.Antti Ojala (1947-1948)
  7. 7.Sandra Auvinen (1949)
  8. 8.Veikko Koskinen (1950 ja 1959)
  9. 9.Sirkka Moilanen (1951)
  10. 10.Pauli Leikas (1952-1954 ja 1957)
  11. 11.Eukari Happonen (1958)
  12. 12.Teuvo Lillunen (1960-1961 ja 1975-1976)
  13. 13.Aimo Suojala (1962, 1974, 1980-1987 ja 1990)
  14. 14.Reino Sulkanen (1963-1973 ja 1979)
  15. 15.Osmo Simppala (1977)
  16. 16.Hannu Suuronen (1978)
  17. 17.Kirsti Suojala (1988-1989)
  18. 18.Tuula Mäkelä Korsbäck (1991)
  19. 19.Tommi Sundelin (1992->

Ensimmäinen jäsenkirjuri oli Vappu Laitinen Nurminen. Muut jäsenkirjurina ovat:

  1. 1.Vappu Laitinen Nurminen (1934, 1943 ja 1950)
  2. 2.Paavo Laaksonen (1935)
  3. 3.Onni Lehtonen (1936)
  4. 4.Urho Nurminen (1937)
  5. 5.Huvi Mattila (1938-1939 ja 1952)
  6. 6.Sulo Laitikas (1940)
  7. 7.Antti Ojala (1941, 1945-1946 ja 1949)
  8. 8.Veikko Koskinen (1942,1958 ja 1962)
  9. 9.Lempi Rantala Isotupa (1944)
  10. 10.Onni Mattila (1947)
  11. 11.Erkki Nummela (1948)
  12. 12.Henri Höglund (1951)
  13. 13.Eukari Happonen (1953 ja 1957)
  14. 14.Onni Hyttinen (1954)
  15. 15.Pauli Leikas (1955-1956 ja 1971)
  16. 16.Terttu Olkkola-Lillunen (1959-1960 ja 1963)
  17. 17.Aimo Suojala (1961, 1964 ja 1970)
  18. 18.Eelis Viberg (1965-1966, 1972 ja 1974)
  19. 19.Tuula Arminen (1967 ja 1978-1979)
  20. 20.Kauko Saarisalmi (1968-1969)
  21. 21.Kirsti Suojala (1973, 1982 ja 1987)
  22. 2Reijo Matilainen (1975-1976)
  23. 23.Antti Repo (1977)
  24. 24.Aulis Salonpää (1980-1981 ja 1983-1984)
  25. 25.Tauno Tiirikka (1985-1986)
  26. 26.Hannu Suuronen (1988-1989)
  27. 27.Timo Silvennoinen (1990)
  28. 28.Juha Lehtinen (1991-1992)
  29. 29.Tomi Kokki (1993-1995)
  30. 30.Olli Ruottu (1996-1999)
  31. 31.Juho Strandén (2000-2001)

2002 jälkeen ei enää, vaihtui johtokunnan jäseneksi.

 Takaisin 2007: Maarit Suominen

 

URHEILUTOIMINTA:

[ tästä löydät jäsenten saavutukset vuodet ]

 

Seuran alkuaikoina toiminta oli vilkasta ja nuorta urheilijaa oli mukana joka lajiin.
Suomen Kuurojen urheiluliitto ry:n mestaruusmitaleja on tuotu jonkin verran mutta ne ovat  vähentyneet vuosien varrella.

 

KANSAINVÄLINEN KILPAILU:

 tästä löydät jäsenten saavutukset vuodet ]

 

Pauli Leikas oli vuonna 1967 kuurojen talvimaailmankisoissa ja hän sijoittui 15km viidenneksi ja 30km neljänneksi. Suunnistusmaaotteluissa Suomi vs. Ruotsi osallistuneena mukana oli Tauno Tiirikka. Muutamia hänen tuloksistaan: v. 1969 ensimmäinen sija Vuonna 1974 ja 1976 Suomen viestijoukkue oli kolmas Pauli Leikas oli aktiivisesti mukana Itävallassa järjestetyissä kuurojen hiihdon MM-kisoissa.

Hän sijoittui hopealle  20km hiihdossa ja sai hopeaa myös 3x10km viestissä. Norjassa kuurojen MM hiihtokisoissa hän oli kolmas hiihdon 15 km:lla, sai 30km:n  kultaa sekä viestistä kultaa. Hän on myös käynyt neljä kertaa Ruotsi-Suomi hiihtomaaotteluissa. Hän on kilpaillut myös Saksassa, sijoittuen kolmenneksi 15 km:llä, 30km:llä toiseksi sekä viestissä toiseksi. Hän oli mukana Sveitsissä, sijoittui 15km:llä toiseksi, 30km:llä toiseksi ja viestissä ensimmäiseksi. Vuonna 1963 seuran 25-vuotis juhlakilpailussa hän sai muisto hopealautasen kolmella kiinnityksellä, parhaana urheilijana. Suomen kuurojen urheiluliitto ry on jakannut pronssisiaansiomitalleja Pauli Leikkaalle ja Veikko Koskiselle. Suomen Kuurojen urheiluliitto kertoi, että Pauli Leikas oli vuoden 1953 paras urheilija ja sai kultamitalin!

 
Ennen sotia seuramme oli osallistunut kolmen seuran otteluun: Viipuri-Kotka-Lahti.
Sota keskeytti seurojen ottelut. Vuosina 1947-1949 Lahden Kuurot Urheilijat ja Hämeenlinnan Liikunta, Häli, järjestivät yleisurheilu kilpailuja. Tämän jälkeen alkoi pidempi hiljaisempi kesäurheilukausi moneen vuoteen ilman seurojen otteluja. Myöhemmin heräsi takaisin seura-otteluhenki Hälin kanssa.

 

Naisia on nähty vähemmän seuran edustajina kuin taas miehiä oli paljon.
Naista 3 oli mukana Helsingissä kansallisissa voimistelukilpailuissa.

He olivat Tuovi Olkkonen, Terttu Olkkola ja Ritva Kittelä.

 

Seura oli pelannut paljon lentopalloa 1973 alkaen ja päätti osallistua SM-kisoihin vuonna 1979.
Seuramme ei onnistunut pääsemään palkintosijoille, siksi pitäisi lopettaa sarjassa pelaamisen.

 

1990-luvulla LKU:n jäsenet osallistuivat ainoastaan yleisurheilukilpailuihin ja muilla ei ole muuta mahdollisuuksia osallistua erilaisiin lajeihin. Pöytätenniksestä kiinnostuneet voivat pelata LKY:n tiloissa ja heittää tikkaa myöskin. Vuonna 1993 alkaen seuramme jäsenet alkoivat osallistua mukaan ensimmäisen kerran salibandyotteluihin. Neljällä kierroksella saimme pienen pokaalin. Jäsenten pelaajat oli mukana: Tero Suominen, Tommi Sundelin, Juho Strandén, Aki Haapalainen, Kimmo Heinonen ja Tomi Kokki osallistuivat ensimmäistä kertaa kuurojen salibandykisoihin Porissa. Neljässä kierroksessa me saimme pienen pokaalin.


LKU on päättänyt osallistua mukaan ensimmäistä kertaa kuurojen SM-salibandykilpailuihin vuonna 1994. LKU sai uusia pelipaitoja SM-salibandyä varten. Se alkoi tähän asti 5 vuotta ja sen jälkeen LKU liittyi LaNMKY:n jäseneksi ja saimme Namikan pelipaitoja vuodesta 1999.

 

LKU:n keilajaosto perusti v 1996. Keilajaoston nimellä Reipas Bowling.

Reipas järjesti ensimmäinen kertaa oman turnaus nimellä Reipas Bowlingin turnaus v. 9.11.1996.

 

LKU:n sulkapallojaosto perusti v. 2003.

 

LKU:n jäsen Tero Suominen pääsi Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry:n hallitukseen 1999 ja Jani Toivanen vuonna 2004.

 

LAITETAAN LISÄÄ MYÖHEMMIN, KUN EHDITÄÄN!

 

ETUSIVU     |     ARKISTO    |     TUE SEURAN TOIMINTAAN!     |     YHTEYSTIEDOT
Copyright (c) 2000-2005 Lahden Kuurot Urheilijat ry. Jani Toivanen